Mitä Jutsu oikein tarkoittaa oikeasti

Mitä Jutsu oikein tarkoittaa oikeasti
Länsimaissa on jo jonkin aikaa saatu tietoa netin kautta ja osa länsimaalaisista, jotkin suomalaiset mukaan lukien, on jo muutamia vuosikymmeniä käynyt Japanissa harjoittelemassa aktiivisesti. Edelleen Länsimaissa tuntuu kuitenkin vallitsevan tietämättömyyden tai suorastaan huijauksen ilmapiiri, jota kaiken lisäksi yritetään pitää yllä.

Jutsu tarkoittaa taitoa. Se ei laji vaan yleissana. Mikään minkä perässä lukee jutsu, ei tarkoita siis lajia.

Eli kun puhutaan jujutsusta, iaijutsusta tai kenjutsusta, täytyy ymmärtää, etteivät ne ole lajeja. On sama, jos puhuisimme palloilulajeista tai suksilajeista. Olipa kyseessä sitten jujutsu tai kenjutsu, niin koulukunnan nimi on tärkeämpi kuin yleiskategorian nimi. Esimerkkinä toimikoot vielä koripallo ja jalkapallo. Molemmat ovat palloilulajeja, mutta käytännössä yhteistä tekijää ei muuten löydy, paitsi pelivälineestä eli pallosta. Samoin on miekkailutaitojen kanssa. Toinen koulu saattoi suosia pitkiä ja käyriä miekkoja, kun taas toinen lyhyitä ja suorempia. Tekniikat ja lähestymistavat erosivat varmasti vielä enemmän.

Vähän aikaa sitten näin kurssimainoksen: ”Jujutsun peruskurssit alkavat”. Siis minkä kurssit? Jos jossain lukisi: “Suksilajin peruskurssi alkaa”, menisitkö kurssille tietämättä onko kyseessä murtomaahiihto, vesihiihto vai mäkihyppy? Toisena esimerkkinä seuraava löytämäni teksti: ”Kenjutsun harjoittelijoiden on kiinnitettävä ...... ryu merkki vasempaan hihaansa ja kenjutsu merkki vasempaan rintaansa. Kenjutsun harjoittelijalla täytyy olla kenjutsu passi, jonka voi tilata tästä.” Teksti antaa ymmärtää, että kaikken kenjutsua harjoittelevien tulisi toimia näin. Minä olen vanhimman elossa säilyneen kenjutsu ryuhan menkyo, pitäisiköhän minun seurata ohjetta? Tekstin on kirjoittanut henkilö, joka harjoittelee omasta koulukunnastaan erotetun opettajan nykyaikana kehittämää koulukuntaa, jota alunperin ei suinkaan luokiteltu kenjutsuksi vaan iai-batto jutsuksi. Miten joku voi tai kehtaa olla internetin aikakaudella noin yksinkertainen? Voin myös kertoa, että jos veisin lasten sport chambaran eli ilmatäytteisen miekan mille tahansa oikealle koryu salille, minut erotettaisiin 99% varmuudella heti. Koryu lajeissa on arvokkuutta ja kunnia käsite vielä jäljellä. Siellä ei leikitä miekkailua. Ihmisiä on kuollut, jotta tyylisuunnat ovat kehittyneet sellaisiksi kuin ne ovat.

Ryu eli koulukunta (suorempi käännös on virtaus) lukee varsinaisen koulukunnan nimen jälkeen. Koulukunnan nimi on oleellinen, koska se on se varsinainen laji.
Seuraavaksi esimerkkejä eri jutsuista eli taidoista, joita Japanissa feudaali-ajalla harjoitettiin eri koulukunnissa:
Kenjutsu = miekkailutaito yli 2000 koulukuntaa
Jujutsu = aseetontaistelutaito (lue melkein aseeton)504 koulukuntaa
Hojutsu = tuliaseen käyttötaito 455 koulukuntaa
Sojutsu = keihään käyttötaito 450 koulukuntaa
Naginatajutsu = käyräteräisenkeihään käyttötaito 425 koulukuntaa
Iaijutsu = miekanvedontaito 400 koulukuntaa
Bojutsu = puusauvan käyttötaito 300 koulukuntaa
Kyujutsu = jousen käyttötaito 134 koulukuntaa
Kusarigamajutsu = ketjusirpin käyttötaito 80 koulukuntaa
Shurikenjutsu = heitettävien terien käyttötaito 40 koulukuntaa
Ninjutsu = vakoilu ja salamurhataidot 17 – 40 koulukuntaa (riippuen laskutavasta)
Juttejutsu = poliisinpampun käyttötaito 37 koulukuntaa
Chikirikijutsu = ketjullisen puukepin käyttötaito 10 koulukuntaa
Fukibarijutsu = puhallusputken käyttötaito 1 koulukunta

Luvut ovat noin lukuja, mutta yksinkertainenkin ihminen ymmärtää, että 2000 miekkailukouluun mahtuu tapoja tehdä asioita laidasta laitaan. Samoin on 500 jujutsu-koulun kanssa. Itse olen harjoitellut kahta eri koryuksi luettavaa jujutsu-koulukuntaa, kokeillut kolmatta ja nähnyt kaikki Nihon Kobudo Kyokain ja Shinkokain jäsenkoulukunnat näytöksissä. Edelliseen perustuen voin puhtaalla omalla tunnolla sanoa että, parhaimmillaan koulut erottuvat toisistaan kuin yö ja päivä. Toisissa saattaa näkyä myös yhteisiä tekijöitä, mikäli koulukuntien lähteet tai juuret ovat samat.

Oikeat varsinaiset 'samurai'-koulukunnat olivat lähes poikkeuksetta 'sogo bujutsu' -koulukuntia. Nimen voisi ehkä parhaiten kääntää: kattava sotataito. Tämä johtui luonnollisesti siitä, että kun koulutettiin sotureita oikeasti sotaan, he tarvitsivat monipuolista harjoittelua. Oli se sitten eri aseiden käyttöä, viestittämistä, ensiaputaitoja, vakoilijoiden torjuntaa tai joukkojen johtamisstrategiaa. Vanhimpien koulukuntien oli vastattava sen ajan vaatimuksiin, aivan kuten nykyajan sotilaallekin opetetaan useiden eri aseiden käyttöä ja sen päälle muita sotilastaitoja. Sengoku-jidain eli sotaisen aikakauden päätyttyä Sekigaharan taisteluun (21.10.1600) alkoi pitkä Togukawa-kausi, joka kesti 267 vuotta ja oli muutamaa konfliktia lukuun ottamatta rauhaisaa aikaa. Tuolloin koulukunnat karsivat osa-alueitaan ja monet koulut alkoivat keskittyä vain yhden tai muutaman taidon opettamiseen. Aseettomille koulukunnille pitkä Edo-kausi oli juhlaa. Niiden määrä lisääntyi huimasti, nykyisistä Nihon kobudo kyokain jujutsu-kouluista vain pari on syntynyt ennen 1600-lukua. Valtaosa edo-kauden jujutsu- koulukunnista sisälsi kuitenkin vielä muutakin kuin pelkän aseettomantaidon opetuksen. Mielenkiintoisena esimerkkinä toimikoon Asayama Ichiden ryu, jossa opetettiin yhtenä osa-alueena myrkyttämistä.

Vanhin koulukunta, joka on selviytynyt nykyaikaan, ja jossa on myös aseetonta taistelua mukana, on Tenshinsho-den Katori Shinto ryu. Siinä aseetonta osuutta kutsutaan nimellä Yawara ge, nykyisin myös jujutsuksi. Shinto ryu on vaikuttanut kymmenien koulukuntien syntymiseen ja on oletettavaa, että sen yawara on myös vaikuttanut muihin koulukuntiin. Koska Katori Shinto ryu syntyi sotaisalla ajalla, suurin osa sen sisällöstä liittyy kuitenkin aseiden käyttöön aseettoman jäädessä vain 36 kataan.

Takenouchi ryuta pidetään yleisesti ensimmäisenä aseetontataistelua pääaiheenaan opettaneena koulukuntana. Tosiasia on, että Takenouchi ryussa on käytössä lähes kaikki samuraiajan aseet ja jopa sen ajan tilapäisvälineet. Takenouchi ryun harjoittelu aloitettiin vanhaan aikaan bo kepillä, siitä sitten Kogusoku koshi no mawariin eli sotaveitsen käyttöön ja vasta sitten ensimmäisiin aseettomiin tekniikoihin. Aseettomat tekniikat oli jaettu kempoon (lyönti- ja potkutekniikat), Toriteen (hyökkäys- ja pidätystekniikat) ja Toshi Hadeen (puolustustekniikat, jotka myös jakautuivat useisiin alueisiin). Takenouchi ryu on vaikuttanut myös erittäin monen aseettoman tai aseettomia tekniikoita pääaiheenaan opettaneen koulukunnan syntyyn.

Esim:
Takenouchi Une ryu
Takenouchi Santo ryu
Tagaki ryu (Hontai Yoshin ryu)
Araki ryu + sen yli 20. suuntausta.
Fusen ryu
Sosuishitsu ryu
Hoki ryu
Mugan ryu
Nihon den Miura ryu
Shintoku ryu
Naniwa itto ryu
Enshin ryu
Magabuchi ryu
Nanba ippo ryu
Donteki ryu
Kiraku ryu
Sekiguchi ryu + Sekiguchi shinshin ryu
Rikishin ryu
Takenouchi hangan ryu
Kasumi shin ryu
Rikinobu ryu

On olemassa myös kirjallisia todisteita siitä, että Miyamoto Musashi isä Munjisai on saanut opetusta Takenouchi ryun perustajalta. Myös Yoshin ryu on ollut aseetonta taistelua laajasti levittänyt koulukunta. Siitä johdannaisia ovat mm.:

Shin Shindo ryu, Shinmyo Sakkatsu ryu, Shindo Yoshin ryu, Tenshin Shinyo ryu, Takamura ha Sindo yoshin ryu, Wado ryu, Ryushin Katchu ryu, Ito ha Shinyo ryu, Kurama Yoshin ryu ja Kodokan Judo.

Gendai budoksi kutsutaan nykyaikana kehitettyjä niin sanottuja budo eli ”soturin tie”-lajeja, kuten judo, aikido, kendo, iaido, kyudo, jukendo, jodo, atarashi naginata do, shorinji kempo, karate do ja sumo. Ne ovat lajeja, vaikka on olemassa eri aikido- ja karatetyylejä. Silti ne voidaan helpommin lukea lajeiksi kuin jutsu-nimellä varustetut vanhat koulukunnat. Näistä lajeista jujutsu-koulukunnat ovat vaikuttaneet aikidoon, judoon, shorinji kempoon ja joihinkin karatetyyleihin. Nämä ovat yleensä kapea-alaisia lajeja, joiden tietämys todellisista taistelutaidoista ja samuraiden tavoista ovat kadonneet lähes täysin. Nämäkin lajit ovat olleet rikkaampia silloin, kun ne on perustettu. Joissakin näistä lajeista on useampia tyylisuuntia ja jotkut tyyleistä ovat säilyttäneet perinteitä laajemmin kuin toiset.

Judon perustaja Jigoro Kano on kirjoittanut, että jokaisen judo opettajan olisi osattava kepin käyttöä eli bojutsua ja miekkan käyttöä eli kenjutsua. Vanhassa judossa opetettiin myös kappojutsua eli ensiaputaitoa. Aikidossa on tiettävästi harjoiteltu myös enemmän eri aseita vastaan kuin nykyisin ja huhujen mukaan shurikenjutsu olisi ollut mukana ainakin jossain vaiheessa. Kyokushinkai karaten vyökoetekniikoihin kuului vielä Oyaman eläessä kusarigamajutsu ja shurikenjutsu. Aikido poisti muutamia vuosia sitten bokken ja jo-keppitekniikat graduointilistoiltaan, joten modermit lajit näyttäisivät valitettavasti jatkavan köyhtymistään.

Euroopassa ja Yhdysvalloissa on alkanut esiintyä myös ilmiötä, joissa joku länsimaalainen perustaa uuden jujutsu tai kenjutsu tyylin hyvin pienellä tai olemattomalla kokemuksilla oikeista alkuperäistyyleistä. Japanilaisten nimien käyttö ilman, että on minkäänlaisia oikeita ja jatkuvia yhteyksiä koulukuntien emämaahan ja johonkin koulukuntaan, on mielestäni typerää. Länsimaalaisen tekniikat voivat olla tehokkaita ja toimivia, mutta on vaikea ymmärtää miksi pitää käyttää japanilaisia nimiä ja arvoja.

Miten suomalainen suhtautuisi japanissa kehitettyyn pesäpalloon, joka ei näytä lainkaan pesäpallolta mailaa, räpylää ja palloa lukuunottamatta? Lajin perustaja ei olisi ikinä pelannut alkuperäistä pesistä suomalaisten kanssa, mutta lukenut pelistä ja tehnyt lukemansa ja kuulemansa perusteella täysin oman pesäpallon. Pelleilyähän se olisi jokaisen järkevän ihmisen mielestä. Entäpä japanilainen ruoka, jolla olisi suomalainen nimi, mutta ruoka olisi täysin japanilaista. Jos lajeja perustetaan ominpäin ilman oikeita sidoksia Japaniin, niin muuttuisiko jotain länsimaalaisten perustajien tai opettajien osaamisessa tai taidoissa sillä, että ei otettaisi mitään Japanista: ei nimiä, ei pukuja, ei kumarruksia, ei arvoja? Miksi on pakko yrittää väittää ja esittää juuria joita ei ole olemassa?

Vielä kummallisempaa on korealainen miekkailu japanilaisilla (tai ainakin sen näköisillä) miekoilla. Googlatkaa korealaiset antiikkimiekat. Ne eivät todella näytä siltä mitä wiuwauwou DO tomaatin leikkaajat käyttävät. Ei siinä mitään, jos tykkää tanssia miekan kanssa. Tanssii ne jotkut ihmiset tankojenkin kanssa ja jo muinoin Japanissakin oli miekkatanssi, jota kutsuttiin Kembu nimellä. Kysymykseni kuitenkin kuuluu edelleen, että miksi kehittää tällaista? Jos haluaa oppia käyttämään Japanilaista miekkaa, niin kannattaa hakeutua oikeaan japanilaiseen miekkakouluun oppilaaksi ja unohtaa kaupallinen vouhotus.

Jos on pakko keksiä jotain, niin keksikää jotain ihan omaa!
Tiedän ettei vuori hauku jokea tai joki vuorta, mutta vuori ei myöskään mainosta olevansa joki tai joki vuori.

Herätys!

T: Kai

PS: Ninjutsun eli vakoilutaidon alta löytyy yli 50 eri jutsua eli taitoa. Mielenkiintoista on se, että yksikään niistä ei ole taistelutaito. Tietenkään ninjutsukaan ei ole laji, mutta siitä toisen kerran.